Lauttasaaren opiskelija-asunnot

 

Säätiö ylläpitää Helsingin Lauttasaaressa HOAS:n kiinteistössä asumispalveluyksikköä, joka on tarkoitettu vammaisille nuorille, jotka opiskelevat peruskoulun jälkeen lukiossa tai ammattiin valmistavissa opinnoissa, yliopistossa tai suorittavat niihin valmentavia kursseja.

Asukkaiden palvelun tarve voi vaihdella kevyistä tukipalveluista ympärivuorokautiseen apuun. Lisäksi tuotamme asumisvalmennusta, jonka kesto vaihtelee kolmesta kuuteen kuukauteen. Jakson aikana selvitetään avun ja tuen tarve asumisessa, tarvittavat apuvälineet, harrastukset sekä opiskelun mahdollistuminen. Loppuraporttiin teemme suositukset jatkotoimenpiteistä ja soveltuvasta asumismuodosta.

Palveluasumiseen sekä mahdolliseen henkilökohtaiseen avustajaan kodin ulkopuolelle, kuten opiskelupaikalle, tarvitaan vuokrasuhteen ajaksi kotikunnan maksusitoomus.

 

Ajankohtaista

 

Vuoden 2011 työntekijä

Asukkaat valitsivat vuoden työntekijäksi asumispalveluohjaaja Julia Kokko-Niemen.

Onneksi olkoon, Julia!