Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisen hanke

 

Liikuntaympäristö ei aina ole esteetön, mikä osaltaan estää pyörätuolissa istuvan lapsen ja nuoren osallistumismahdollisuudet. Vammainen henkilö syrjäytyy helposti julkisten liikuntapalveluiden piiristä, koska liikuntaa ohjaavilla henkilöillä ei ole riittävää tietoa vaikeavammaisuudesta.

Vaikeavammaisille lapsille ja nuorille järjestetty liikunnallinen toiminta jää lähes aina koulun liikuntatunnilla tapahtuvaksi. Heidän mahdollisuus osallistua koulun ulkopuoliseen harrastus- ja liikuntatoimintaan jää toteutumatta, koska invakuljetukset eivät järjesty, ei ole sopivia liikuntaryhmiä tarjolla tai tilat ovat esteelliset. Tämä vaikuttaa siihen, että lapsen tai nuoren mahdollisuudet solmia uusia sosiaalisia suhteita omaan ikäryhmäänsä jäävät vähäisiksi.

Vaikeavammaisen lapsen ja nuoren liikunnan mahdollistaminen on välttämätöntä ja suorassa yhteydessä lapsen motoriseen ja sosiaaliseen kehitykseen, jotka edesauttavat oppimista ja keskittymistä.

Hankkeen tavoitteena on lisätä ja monipuolistaa liikuntaelämyksiä ympäristössä, sekä kehittää ja lisätä sosiaalista vuorovaikutusta ja vahvista vammaisen lapsen ja nuoren itsetuntoa. Hankkeessa kehitetään erityisliikunnan muotoja, jotka yhdistyvät taiteeseen/kulttuuriin ja niissä korostuvat motoriset harjoitukset yhdistettynä aistitoimintojen harjoituksiin ja sosiaalisten taitojen käyttöön. Hanke toimii pilottihankkeena, jolla avulla mahdollistetaan terveiden ja vammaisten lasten/nuorten kohtaaminen, joka tukee positiivista suhtautumista erilaisuuteen.

Toimintasuunnitelma 2010 -2012

Ruskeasuon koulu, joka on ollut Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiön koulu vuoteen 1986, toimii hankkeen keskuspaikkana. Koulun tilat ovat esteettömät ja tarjoavat erinomaisen ympäristön, erityisvälineistön sekä erityisosaamisen liikuntaan.

Ruskeasuon koulun iltakerhon opettajien ja oppilaiden kanssa suunniteltiin koulun käytäville monipuolisesti aktivoiva motorinen rata, joka sisältää aisteja stimuloivan osan. Rata on kaikkien oppilaiden käytössä koulupäivien aikana koko hankkeen ajan sekä jää koulun käyttöön jatkossa. Oppilaat toteuttavat itsenäisesti tai iltakerhon opettajien/hankkeen ohjaajan avulla motorisen radan harjoituksia, jotka kehittävät motoriikkaa, koordinaatiota ja hahmotusta ja saamalla he kokevat erilaisia liikunnallisia elämyksiä. Aistiradan valmistaminen on toiminnallinen prosessi.

Tanssi ja teatteri-ilmaisu toteutettiin kerhotoimintana yhteistyössä Keskuspuiston ammattiopiston tanssin- ja taideilmaisun linjan oppilaiden kanssa. Tammikuussa 2011, Keskuspuiston ammattiopiston tanssiopiskelijat järjestivät tanssiesityksen ja kutsuivat Ruskeasuon koululaiset vierailulle ja tutustumaan tanssiin ilmaisukeinona. Tapahtuman jälkeen perustettiin Ruskeasuonkoulun oppilaiden oma tanssi- ja draamaryhmä (10 opiskelijaa). Maaliskuussa 2011 Keskuspuiston ammattiopiston soolotanssijat esiintyivät Ruskeasuon koulussa ja ”Ruskiksen” oma tanssiryhmä esitti oman ”Sirkus Ruskis”-tanssi- ja draamaperformanssi, jolle tanssitaitelijat ideoivat itse omat esityshahmonsa.

 

Ensimmäinen LIIKUTA-hankkeen vuosi huipentui kun ”Sirkus Ruskis” esitti 30.5.2011 nuorten YOUR MOVE suurtapahtumalla (järjestäjä: Nuori Suomi ry) oheisohjelmaksi päälavalle Olympiastadionin viereen.

 

 

Liikunta yhdistettiin myös ympäristöön ja luontoon puutarhaprojektissa. Ruskeasuon koulun terassille suunniteltiin puutarha, johon ostettiin neljä kuusta ja ne koristeltiin jouluiseen asuun ennen koulun joululomaa. Keväällä 2011 Ruskeasuon koulun opiskelijat rakensivat kasvilaatikot ja istuttivat niihin kukkia ja yrttejä ohjaajan ja opettajan johdolla. Oman pienen puutarhan kasvaminen / hoitaminen on moniaistinen elämys kaikille opiskelijoille ja puutarhaprojektia jatketaan syksyllä.

 

Lahjoituksena saadut 500 narsissin/tulppaanin sipulia istutetaan Ruskeasuonkoulun lähiympäristöön.    

LIIKUTA-hankkeessa ovat mukana:

Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö, Ruskeasuon koulu, Keskuspuiston Ammattiopisto (musiikki- ja tanssiosasto, AV-viestintäosasto), Kalevan Nuorten Uudenmaan piiri, DanceAbility Finland ja Laurea AMK.