Aihe: Blogi

Joni Lappalainen joutui keskeyttämään korkeakouluopintonsa reilut neljä vuotta sitten vaikeahoitoisen epilepsian vuoksi. Urasuunnitelmat ovat muuttuneet, mutta tie toiseen korkeakouluun tuntuu ensikertalaiskiintiön vuoksi kohtuuttoman haastavalta.

Keväällä 2015 Suomen silloiset hallituspuolueet Kokoomus, Keskusta ja Perussuomalaiset lupasivat, että koulutuksesta ei leikata: Suomen työllisyyden parantaminen vaati investointeja koulutukseen ja tutkimukseen, ja osaajia tarvittiin niin toiselta kuin kolmanneltakin asteelta. Vaan kuinka sitten kävikään? Ammatillinen koulutus ja yliopistot kärsivät miljoonaleikkauksista, opintotukea heikennettiin, ja lainan osuutta lisättiin.

Syksystä 2016 alkaen korkeakouluissa astui voimaan myös ns. ensikertalaiskiintiö. Sen nojalla korkeakoulut velvoitettiin varaamaan osa opiskelupaikoista ensikertalaisille. Perustuslakivaliokunta vaati lakiin lisäystä, jonka mukaan opiskelupaikkojen varaaminen ensikertalaisille ei saa kohtuuttomasti heikentää muiden kuin ensikertalaisten mahdollisuuksia päästä opiskelemaan. Lakiin ei kuitenkaan kirjattu kohtuuttomuuden rajan tarkkaa määritelmää, joten päätäntävalta jäi oppilaitoksille.

Olen 26-vuotias, ja sairastan vaikeahoitoista epilepsiaa. Viimeiset 4,5 vuotta olen viettänyt sairauslomalla. Minut epilepsialeikattiin marraskuussa 2018, minkä jälkeen tilanteeni on hieman parantunut. Päätin siis hakea pääkaupunkiseudun ammattikorkeakouluihin tavoitteenani sosionomin opinnot.

Asiassa on vain yksi ongelma: en kuulu ensikertalaiskiintiöön.

Vastaanotin yliopistopaikan Itä-Suomen Joensuun kampukselta syksyllä 2014; pääaineenani oli sosiologia. Keväällä 2015 epilepsiani vaikeutui, ja opintoni keskeytyivät. Nyt, terveydentilani kohennuttua, minulla olisi jälleen mahdollisuus opiskella korkeakoulututkinto.

Viiden vuoden aikana niin asuinpaikkakuntani kuin urasuunnitelmanikin ovat muuttuneet: olen löytänyt kutsumukseni potilasjärjestöistä, ja tarvitsisin siellä toimimiseen sosionomiopinnot. Ensikertalaiskiintiön vuoksi uuden opiskelupaikan saaminen on kuitenkin kohtuuttoman vaikeaa.

Käytän esimerkkinä Laurean Otaniemen kampusta, koska haen ensisijaisesti sinne:

Laurea Otaniemi ottaa sosionomikoulutukseensa 35 opiskelijaa. Näistä paikoista vähintään 28 eli 80 prosenttia on varattu ensikertalaisille. Loput seitsemän paikkaa eivät nekään ole pelkästään paikan kertaalleen vastaanottaneille vaan tasapuolisesti kaikille pyrkineille.

Ihmisellä tulee olla oikeus muuttaa suunnitelmiaan – erityisesti tilanteissa, joissa opintoja on viivästyttänyt merkittävä muutos, kuten vakava sairaus. Sairastuminen ei ole opiskelijan oma vika eikä taatusti oma päätös, eikä sen tulisi vaikuttaa tulevien vuosien opintoihin hakeutumiseen. Aina kyse ei ole edes mielipiteen vaihtumisesta vaan yksinkertaisesti siitä, ettei esimerkiksi epilepsiaa sairastava pysty tekemään työtä, johon hän on sairastumisensa hetkellä opiskelemassa tai jo kouluttautunut.

On täysin ylitsepääsemätöntä, että itsestä riippumattomat syyt vaikuttavat näin valtavasti ihmisen tulevaisuuteen.

Vammaisen tai muuten toimintarajoitteisen ihmisen tilanne voi vaikeutua hyvin lyhyessäkin ajassa. Käytän itse isoilla annoksilla kolmea eri epilepsialääkettä, jotka vaikuttavat yleiseen jaksamiseeni. Sairaus on jättänyt jälkensä myös pitkä- ja lyhytkestoiseen muistiini. Silti joudun taistelemaan noista seitsemästä opiskelupaikasta kaikkien sosionomikoulutukseen pyrkivien kanssa.

Suomen perustuslaki korostaa ihmisten yhdenvertaisuutta. Minä väitän, että nykysysteemi ei ole yhdenvertainen ja että se on ristiriidassa perustuslakivaliokunnan vaatimuksen kanssa. Olisiko näin vaalien alla aika heittää pallo poliittisille puolueille – ja erityisesti tuleville hallituspuolueille tilanteen korjaamiseksi?

Jotta yhdenvertaisuus todella toteutuisi, myös toimintarajoitteisten ihmisten mahdollisuus päästä opintoihin tulee turvata asianmukaisesti. Tämä onnistuisi määrittelemällä laissa tarkka prosenttikatto ensikertalaiskiintiölle – tai luomalla uusi hakupolku toimintarajoitteisille ihmisille, jolloin olisimme samalla viivalla muiden kanssa.

Joni Lappalainen

____________________________________________________________________________________________________

Blogi on kirjoittajan persoonallinen näkemys kirjoituksen teemasta. Se voi kertoa omakohtaisista kokemuksista ja haastaa lukijat pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta. Blogeissa esitetyt mielipiteet eivät edusta Vamlasin kantaa, eikä Vamlas vastaa niissä esitettyjen tietojen oikeellisuudesta.

Jaa tämä: