Aihe: Blogi, Lapset ja perheet

Lastensuojelu- ja vammaisjärjestöjen yhteisessä Valpas-hankkeessa kehitettiin saavutettavampia ja esteettömämpiä Perheentaloja niille suomalaisille ja uusille suomalaisille perheille, joissa on erityistä tukea tarvitseva tai vammainen lapsi. Hankekoordinaattori Tarja Keltto kertoo, mitä kaksi ja puoli vuotta kestäneen ja vuoden 2019 alussa päättyneen yhteistyön aikana opittiin.

1. Järjestöt saatava mukaan kotoutumisohjelmaan

Maahanmuuttajataustaiset perheet ja pakolaisperheet, joissa on vammainen tai erityistä tukea tarvitseva lapsi, tulisi ohjata vammais- ja vanhempainjärjestöihin ja perhekeskusten kohtaamispaikkatoimintaan mahdollisimman pian saapumisensa jälkeen. Kun kotoutumisohjelma on tiivis ja perheet kokevat saavansa viranomaispalveluja, he eivät välttämättä osaa hakeutua tai tule hakeutuneeksi mukaan kolmannen sektorin toimintaan. Kotoutumista kuitenkin tukee juuri tavallisten suomalaisten vanhempien tapaaminen ja heiltä saadut vihjeet ja neuvot erityisen lapsen kanssa elämisestä.

Tukea tarvitaan lähinnä kielen oppimiseen; tulkkaus ja käännetyt tekstit auttavat tulijoita alkuun. Myös se, että tulijoiden osaaminen otetaan huomioon ja sitä hyödynnetään toiminnassa, on tärkeää: ihminen haluaa tulla nähdyksi myös osaajana ja toimijana, ei vain kohteena ja autettavana.

2. Kotiin saatavat palvelut ennen vertaistukea ja vertaistoiminnan kehittämistä

Haja-asutusalueilla asuvien perheiden voimat riittävät vertaistukeen ja -toimintaan vasta, kun kotiin saatavat palvelut, tuet ja palveluneuvonta ovat kunnossa. Hankkeen alussa teetettiin kysely erityistä tukea tarvitsevien lasten perheille. Siitä selvisi, että perheet toivoivat ensisijaisesti vertaistukea, eivät niinkään inklusiivista, kaikille perheille tarkoitettua toimintaa. Useimmilla paikkakunnilla toimiikin Leijonaemot ry:n vertaistukiryhmiä.

Vertaistukiryhmien ja paikkakunnan muiden vammaisjärjestöjen kanssa, vahvasti Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry:n osaamisella, kehitettiin ”Erityislapsiperheiden lauantaita”, perheille tarkoitettua koko päivän tapahtumaa. Päivä alkoi koko perheen osiolla, jossa oli apuna myös lastenvahteja. Myöhemmin iltapäivästä ja alkuillasta vanhemmat järjestivät itse lastenhoidon ja jatkoivat illanviettoa keskenään jonkin toiminnan parissa (esim. saunominen, keilailu). Illan päätti omakustanteinen ruokailu paikkakunnan ravintolassa.

Toimintaan pohjaava vertaistuki tarjoaa perheiden tarvitsemaa tukea ja voimia arkeen. On kuitenkin huomattava, että nykyisissä vertaistuen muodoissa ohjaajat ja koordinoijat saattavat joutua vastaanottamaan kohtuuttomia tunteensiirtoja ja -purkauksia, joiden käsittelemiseen tai joilta suojautumiseen vertaistuen koulutus ei riitä.

3. Asenne ja kohtaaminen erityistaitoja tärkeämpiä

Perhekeskusten kohtaamispaikkatoiminnassa henkilökunnalta vaaditaan vain vähän erityistaitoja tai -osaamista: perusosaaminen kuvien käytöstä viestinnässä ja kommunikoinnissa sekä selkokielen perusteet riittävät alkuun. Tärkeintä ja aikaa vaativinta on asenteiden muuttaminen. Kun saavutettavuus ja esteettömyys vakiinnuttavat paikkansa toimintakulttuurissa, ne siirtyvät automaattisesti uusille työntekijöille perehdytyksessä. Oppiminen on poisoppimista helpompaa.

Perheentalojen toiminnan keskiössä on kohtaaminen eli jokaisen lapsen ja perheen yksilöllinen huomioon ottaminen. Esteettömät tilat ja toiminnat pystytään nekin järjestämään, kun saavutettavuus ja esteettömyys on nostettu prioriteeteiksi. Viestinnässä saavutettavuus tarkoittaa, että perheet saavat tiedon siitä, että myös erityislapsi- ja/tai maahanmuuttajataustaiset perheet ovat tervetulleita. Perheet tarvitsevat näitä vakuutteluja, koska heillä on ollut huonoja kokemuksia kohtaamattomuudesta.

4. Kunnioitus ja luottamus edellytys järjestöjen välisessä yhteistyössä

Järjestöjen välinen yhteistyö vaatii kunnioitusta ja luottamusta. Toisen osaaminen ja työ tulee tunnustaa, ja sitä tulee arvostaa. Järjestöjen keskinäinen kilpailu hupenevista resursseista sekä toiminnan jatkuvuuden epävarmuus saattavat kuitenkin vaikuttaa järjestöjen väliseen kilpailuun, varautuneeseen suhtautumiseen ja ideoiden ja oivallusten ”pimittämiseen”.
Rahoittajalla on tässä mahdollisuus lempeästi pakottaa oikeaan yhteistyöhön. Järjestöillä on puolestaan tilaisuus pohtia sitä asiaa tai tehtävää, jonka vuoksi ne ovat olemassa. Yhteisiä tavoitteita löytyy varmasti.

5. Lisäkoulutus tarpeen perhekeskusten henkilökunnalle

LaPe-perhekeskustoiminta on periaatteiltaan erittäin kannatettavaa: siinä panostetaan varhaiseen tukeen ja tarjotaan peruspalvelut koordinoidusti. Jotta myös erityislapsiperheet saisivat keskuksista tarvitsemaansa palvelua, tulisi niissä olla myös osaamista. Tämä kävi erittäin selvästi ilmi kyselyssä, jonka Vamlas teki erityislapsiperheille syksyllä 2016.

Perhekeskusten henkilökunta tarvitsee siis lisäkoulutusta. Tätä työtä jatkaa Minua Kuullaan -hanke https://www.vamlas.fi/minua-kuullaan/ Lisäksi erityistason palveluiden tulee nykyistä aktiivisemmin jalkautua ja tarjota perhekeskuksille konsultaatiota. Huolena on edelleen se, saavatko perheet jatkossa osaavaa palvelua: osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) näyttävät listaavan suurimman osan vammaislapsiperheistä palveluidensa ulkopuolelle.

6. Opiskelijayhteistyö hyödyllistä kaikille

Perheentaloissa opiskelija- ja oppilaitosyhteistyö on runsasta. Siitä hyötyvät niin opiskelijat, Perheentalot kuin perheetkin. Useimmat opiskelijat tulevat sosiaalialan koulutusohjelmista, mutta vammaisten lasten tai maahanmuuttajaperheiden kohtaaminen ei ole vielä niin tuttua. YK:n Vammaisten henkilöiden oikeudet ja Yhdenvertaisuuslain sisältö konkretisoituvat esimerkiksi yhteisten tapahtumien järjestelyssä. Toiminnan ja tilojen järjestämisessä korostuvat erityisesti positiivinen erityiskohtelu sekä kohtuulliset mukautukset, jotka mahdollistavat vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien lasten osallistumisen.

Valpas-hankkeessa lähdettiin alusta asti pohtimaan, miten olemassa oleva henkilökunta ja paikkakunnan järjestöt voisivat tarjota tukea Perheentaloissa myös erityistä tukea tarvitseville lapsille ja heidän perheilleen. Tavoitteena ei ollut tuottaa erityisen osaamisen työkenttää, johon erityislapsiperheet ohjattaisiin erityisasiantuntijoiden järjestämään erityiseen toimintaan. Hankkeen toimenpiteet kohdentuivat siten ympäristöön (tilat, toiminnat, viestintä ja ihmisten asenteet) eikä suoraan perheisiin.

Löydöksenä voin todeta, että osaamista on, kunhan rohkeus kohdata erilaisuutta ja asettua ei-tietäjän paikalle löytyy. Kun tiedostamme saavutettavuuden merkityksen, kynnyksetön toiminta löytyy kyllä kaikille.

Hankekoordinaattori, KM, erikoistoimintaterapeutti Tarja Keltto

____________________________________________________________________________________________________

Blogi on kirjoittajan persoonallinen näkemys kirjoituksen teemasta. Se voi kertoa omakohtaisista kokemuksista ja haastaa lukijat pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta. Blogeissa esitetyt mielipiteet eivät edusta Vamlasin kantaa, eikä Vamlas vastaa niissä esitettyjen tietojen oikeellisuudesta.

Jaa tämä: