Aihe: Blogi, Lapset ja perheet

Lasten oikeuksien viikolla on puhuttu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta, lapsistrategiasta ja lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmasta. Lisäksi esiin on nostettu lapsivaikutusten ja lapsibudjetoinnin merkityksellisyyttä lapsimyönteisen yhteiskunnan rakentamiseksi ja julkaistu lapsibarometri lasten kokemuksien tutkimusmetodeista. Koska lapsi on aina ensisijaisesti lapsi, joudumme usein muistuttamaan siitä, että vammainen lapsikin on lapsi.

Lapsiin kohdistuvasta kehittämistoiminnasta ja lapsiin liittyvästä keskustelusta puuttuvat monesti vammaisen lapsen elämään liittyvät näkökulmat. Toisaalta vammaisuuteen liittyvää kehittämistoimintaa ja keskustelua hallitsevat usein palveluihin, koulutukseen, työelämään ja asumiseen liittyvät kysymykset. Mutta mitä on itse vammaisen lapsen elämä? Keskustelu siitä jää vähäiseksi.

Vammaiset lapset ovat näkymättömiä lapsia, puhumme sitten lapsista yleensä tai vammaisista yleensä. Näkymättömyys toistuu monella tasolla.

Näkymättömiä tutkimuksissa

Vammaiset lapset ovat näkymättömiä tutkimuksissa. Heidän kokemuksiaan palvelujärjestelmästä ja yhteiskunnallisesta osallisuudesta kyllä tutkitaan. Meillä on kuitenkin täydellisiä katvealueita siinä, minkälaista vammaisen lapsen arki on. Valtavirtanuorisotutkimuksessa ollaan kiinnostuneita lasten ja nuorten identiteettiin, alaryhmiin ja vapaa-aikaan liittyvistä ilmiöistä. Emme silti löydä juuri mitään tietoa siitä, mitä nämä ovat vammaisilla lapsilla ja nuorilla.

Meillä ei ole tietoa myöskään siitä, missä vammaiset lapset ovat ja miten paljon heitä on. Joitakin tilastoja erilaisia palveluja ja etuuksia saavista ja esimerkiksi erityistä tukea kouluissa saavista on olemassa, mutta kokonaiskuva puuttuu. Kenestä me puhumme ja missä ja miten he elävät?

Aikaisempi vammaistutkimuksen professori Simo Vehmas muistuttaa, että on mahdotonta taistella sellaisen ihmisryhmän sortoa vastaan, jota ei ryhmänä ole olemassa.¹ YK:n yleissopimus vammaisten ihmisten oikeuksista velvoittaa Suomea keräämään vammaisuuteen liittyvää tietoa juuri tästä syystä.

Poissa elinympäristöistämme

Vammaiset lapset eivät puutu ainoastaan yhteiskunnallisesta keskustelusta tai tutkimuksista. He ovat konkreettisesti näkymättömiä myös elinympäristöissämme. He asuvat muista erillään, käyvät koulua erillään ja harrastavat sekä viettävät vapaa-aikaa muista lapsista erillään. Heille on omat palvelunsa ja hoitopaikkansa.

Vammaisten lasten vanhemmat ovat myös selvitysten mukaan eristäytyneitä ja syrjäytyneitä muista perheistä ja usein myös työelämästä. Hekin ovat usein näkymättömiä.

On paljon erityis-alkuista toimintaa ja erityis-alkuisia viiteryhmiä. Näille on tarvetta ja paikkansa. Jos kuitenkin haluamme todella ponnistella saadaksemme vammaiset lapset näkyviksi yhteiskunnan jäseniksi, meidän on kyettävä muuttamaan ajattelutapojamme ja toimintakulttuuriamme.

Kuvat muistuttavat moninaisuudesta

Näkyväksi tulemisen ehtona on saavutettavuus, joka mahdollistaa kaikkien osallistumisen. Jos meitä muistutettaisiin aiempaa enemmän moninaisuudesta, saavutettavuuskin pysyisi helpommin mielessä. Mitä enemmän näemme erilaisia ihmisiä ympärillämme – kadulla, turuilla ja toreilla, mainos- ja muissa kuvissa – sitä helpompi meidän on muistaa, että ihmisoikeudet kuuluvat meille KAIKILLE ja lasten oikeudet KAIKILLE LAPSILLE.

Voisimmeko siis aloittaa ympärillämme olevista kuvista? Milloin näit söpössä vaippamainoksessa vauvan, jolla oli selkeästi tunnistettava downin syndrooma? Tai milloin kaupungin koulumainoksessa poseerasi poika pyörätuolissa?

Auttaisivatko kuvat meitä muistamaan vaikkapa lasten tapahtumaa järjestäessämme sen, että tapahtuman on oltava kaikille lapsille saavutettava? Olisiko meillä silloin sellainen lasten tapahtuma, jossa todellisuus näyttäytyisi suurena kirjona erilaisuutta? Siellä myös näkymättömät lapset tulisivat näkyviksi!

¹Vehmas 2018, 51. Vammaisuuden luokittelu, sosiaaliset haitat ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus. Oikeudenmukaisuuden ongelma. Toim. Häyry, Matti, Takala, Tuija & Ahola-Launonen, Johanna. Gaudeamus.

Karoliina Ahonen, kehittämispäällikkö, Vamlas
Tarja Keltto, Valpas-hankekoordinaattori, Vamlas
Kirjoittajat ovat seuranneet tämän vuoden Lasten oikeuksien viikon seminaareja ja kirjoituksia.


Vamlasin blogiperiaatteet
Blogi on kirjoittajan persoonallinen näkemys kirjoituksen teemasta ja siinä voi kertoa omakohtaisista kokemuksista ja haastaa lukijat pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta. Blogeissa esitetyt mielipiteet eivät edusta Vamlasin kantaa eikä Vamlas vastaa niissä esitettyjen tietojen oikeellisuudesta.
Jos haluat kirjoittaa Vamlasin blogiin, ota yhteyttä vesa.horttanainen(at)vamlas.fi

 

Jaa tämä: